Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


Ensimmäinen automatka opetti

                         

Kuva ei ole tässä kerrotulta matkalta, mutta auto on sama vuosimallia 1961 oleva kolmesylinterinen, kaksitahtinen, kaksiovinen  ja etuvetoinen DKW

    Lähtiessämme omalla autolla ensimmäiselle lomamatkallemme kesällä 1964 oli määränpäämme vaimoni koti Hailuodossa. Ensimmäinen lapsemme Jukka oli noin puolitoistavuotias ja toista lasta odotimme. Tavarasäiliö oli etuvedon vuoksi melko tilava, mutta silti tavaroita riitti joka paikkaan. Sulloimme myös etu- ja takapenkkien välin takapenkin istuimen korkeudelle tavaraa täyteen ja niiden päälle patjan. Siinä Jukalla oli mainio oleskelutila.
    Päätimme käydä menomatkalla Nuutilassa, josta olimme edellisenä vuonna muuttaneet pois. Iisalmen, Pyhännän ja Kestilän kautta Nuutilaan ja sieltä edelleen Muhoksen kautta Ouluun tuli koko menomatkan pituudeksi noin 450 kilometriä. Paluumatka olisi suorinta tietä vähän lyhyempi, mutta yhteensä kuitenkin melkein 900 kilometriä. Se oli kokemattomalle autoilijalle ja juuri ostetulle käytetylle autolle melkoinen ajomatka. Emmekä arvanneet lähtiessämme, miten vaivalloiseksi ensimmäinen lomamatkamme omalla autolla muodostuisi.
    Raili istahti pullean vatsansa kanssa viereeni etupenkille ja napsautimme turvavyöt kiinni. Starttasin auton erillisestä jälkikäteen lisätystä starttinapista ja panin rattivaihteesta vaihteen päälle. Kolmesylinterinen kaksitahtimoottori käydä hyrskytteli tasaisesti, etuveto pelasi ja radiosta soi mukava matkamusiikki.
    Jukka opetteli juuri puhumaan ja osasi sanoa muun muassa sanan ”auto”. Niitä ihmeitä kirkassilmäiselle pikkumiehelle riittikin, vaikka liikenne oli vielä nykyiseen verrattuna vähäistä. Aikansa innokkaasti takapetillä peuhattuaan Jukka kuitenkin väsähti auton unettavaan hyrinään. Matkanteko oli aikaisempiin vaivalloisiin nyyttien hyysäämisiin verrattuna pelkkää juhlaa - siihen asti kun oli.


    Matka katkesi

    Jossakin Kestilän ja Nuutilan välillä yli kolmesataa kilometriä ajettuamme huomasin, että moottoriveden lämpömittarin neula oli aivan alalaidassa. Olin asiasta ihmeissäni, mutta kun auto kävi ilman häriöitä, en osannut    tehdä mitään. Luulin kai, että mittari oli mennyt rikki. Muutaman kymmenen kilometrin kuluttua Nuutilan ja Muhoksen viidenkymmenen kilometrin välisellä tiellä alkoi moottori kuitenkin nykiä ja matkanteko vaikeutui. Silloin arvasin, että jotakin on vialla.
    Kun pysäytin auton ja avasin konepellin, huomasin, että moottori ritisi kuumuuttaan. Aavistin jo, että vika oli   jäähdyttimessä. Kun avasin rukkaset kädessä varovasti jäähdyttimen korkin, jäähdyttimestä huokui vain kuumaa ilmaa. Se lienee ollut melkein tyhjä. Odottelimme aikamme, mutta auton jäähtymisessa ei kesähelteellä paljon auttanut se, että olimme Kylmälän kylällä. Kannoin jollakin löytämälläni astialla erään talon kaivosta jäähdyttimen täyteen vettä ja jatkoimme matkaa.
     Luulin vaikeuksiemme olleen lopussa, mutta ne olivatkin vasta alussa. Ajettuani vajaan kolmekymmentä kilometriä auto jysähti lähellä Muhosta kuin seinään ja pysähtyi siihen paikkaan. Iltapäivä oli jo pitkällä ja matkaa jäljellä Ouluun vielä ainakin viisikymmentä kilometriä. Olimme jo myöhässä, emmekä enää mitenkään ehtisi sinä päivänä Hailuotoon menevään laivaan. Yöpymiseen matkalla emme olleet varautuneet. Olimme väsyneitä ja nälkäisiä. Olin neuvoton ja tuskainen.
     Kun moottori oli seissyt jonkin aikaa, starttasin sitä ja ilokseni se hörähtikin käyntiin, mutta ajoon lähtiessäni     tunsin heti, että moottorista oli veto poissa. Tien vieressä oli pieni mökki, jonka kohdalle rammalla autolla vaivoin nitkuttelin ja läksin pyytämään apua.
     Mökissä oli miesväkeä kotona ja yhdessä päättelimme, että moottorin kannen tiiviste oli palanut ja moottori leikannut kiinni. Sinä iltana ei apua ollut kuitenkaan enää saatavissa. Perheemme tila herätti mökin ihmisissä myötä-tuntoa, varsinkin pikkupoika ja toista lasta odottava äiti. Vaikka pienessä mökissä asui kolmen sukupolven ihmisiä, saimme sieltä ruuan ja yösijan. Ruokana oli Railille hailuotolaisena tuttua mutta minulle vieraampaa veripaltusta teh-tyä ”rössipottua”. Mutta kyllä minullekin rössipottu silloin maistui. Meille pedattiin vielä vuodekin kamarin sänkyyn. Kukahan lienee joutunut vuodepaikastaan siksi yöksi luopumaan.

    Kovin paljon en illan keskusteluista muista, mutta ravustuskausi taisi olla juuri alkamassa ja mökin miehet puhelivat ravustukseen lähdöstä. Kun emäntä kuuli Railin olevan kotoisin Hailuodosta, hän pyysi viemään eräälle hänen      kanssaan synnytyslaitoksella Oulussa samaan aikaan olleelle äidille terveisiä. Tuon mökin ihmisten vieraanvaraisuus oli sykähdyttävää. Seuraavana kesänä taisimme viedä jotakin kiitokseksi. Valitettavasti tuon suurenmoisen perheen nimi on unohtunut.
    Seuraavana päivänä päästiin autolla kuitenkin varovasti ajaen Muhokselle, josta Raili jatkoi Jukan kanssa matkaa linja-autossa ja minä jäin korjauttamaan autoa. Sain sen kuntoon vielä samana päivänä, mutta kolhin sitä vielä eräässä tienmutkassa puuhun ja sain oikeaan etulokasuojaan lommon. Nipin napin ehdin muun perheeni kanssa saman päivän Hailuoto-laivaan.
    Auto piti jättää Ouluun, sillä Hailuoto-laivaan voitiin ottaa kerrallaan etukannelle poikittain vain yksi auto kerrallaan ja sille olisi pitänyt varata paikka kenties kuukausia ennen matkaa. Vastoinkäymisistä huolimatta ehdimme Hailuotoon Railin sisaren Sirkan häihin. Vihkimisen toimitti tunnettu eräkirjailijapappi Jorma Kauko, joka oli ollut pappina myös Hailuodossa ja oli Sirkan rippipappi.



     Nilkuttaen kotiin

    Myöskään Hailuodosta paluumme ei onnistunut aivan suunnitelmiemme mukaan. Autosta tuntui olevan veto vähissä ja matka eteni hyvin hitaasti. Valittelin auton vaivoja huoltoasemilla pitkin matkaa, mutta sattui olemaan viikonloppu, eikä huoltomiehiä tavattu. Pienissäkin ylämäissä auto meinasi hyytyä kokonaan, mutta vaivalloisesti etenimme Kuopioon asti. Siellä eräällä juoltoasemalla minua neuvottiin ostamaan uudet sytytyspuolat. Auto oli siitä erikoinen, että jokaiselle sylinterille tarvittiin oma puola, siis kolme kappaletta. Ei siitä kuitenkaan mitään apua ollut, vaan matka jatkui yhtä vaikeasti Leppävirralle.
    Leppävirralla ajoin taas huoltoasemalle apua hakemaan. Paikalle sattui muuan mopomies, joka hetken raplailtuaan löysi vian - yksi sytytystulpan johto oli virranjakajasta irti, ruuvi oli löystynyt. Korjaus ei maksanut mitään. Olimme siis ajaneet Oulusta kahdella sylinterillä ja kolmas oli ollut jarruna. Ei ihme, että matkanteko oli tahmonut. Vahinko, kun olen tuonkin hyväntekijäni nimen unohtanut.
    Vaikeasta matkasta huolimatta vika ei ollut niinkään autossa kuin ratin takana. Menomatkan pahin virhe oli se, että en seurannut tarpeeksi hyvin auton mittareita, enkä älynnyt tarkistaa jäähdytysnesteen määrää. Paluumatkalla toteutui Murphyn laki.
     Tuo kesälomamatka oli meille kuitenkin hyvä opintomatka. Ei pidä lähteä pitkälle matkalle oudolla autolla, eikä varsinkaan vanhalla oudolla autolla. Saimme myös pari unohtumatonta esimerkkiä ihmisten hyvyydestä. Useimmiten hyviä ihmisiä ovat vaatimattomat ja itsekin puutteessa elävät ihmiset, kuten mökkiläiset ja mopoilijat.

     Säilytin niitä turhaan ostettuja uusia sytytyspuolia pitkään muistona tapahtuneesta, mutta olen tainnut ne jo hävittää.

 

​(Päivitetty 11.2.2017)


©2018 Rauno Pelkosen kotisivut / KOTIMAASSA (6 alasivua) / Ensimmäinen automatka opetti - suntuubi.com