Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   Jäiden lähtö Tornionjoesta  

    Olimme 5. toukokuuta vuonna 2000 asuntovaunumatkalla pohjoiseen ja toivoimme näkevämme jäidenlähdön  Tornionjoesta. Torniossa havaitsimme joen olevan sulan, vain harvakseltaan valui jäälauttoja, mutta pitihän niitä kuvata. Kukkolankoskella oli seuraava pysähdys. Koski kohisi vuolaana ja sitä kuvatessa kaikilla neljällä kameralla menikin kotvanen. lllalla saavuimme Pelloon ja pysäköimme veljeni talon pihalle.
    Seuraava päivä meni ajellessa pitkin Tornionjoen vartta. Jäät olivat hieman liikkeessä ja Pellon pohjoispuolelle oli muodostunut jää-pato, jonka yläpuolella vesi oli jo noussut tielle. Kyllä jäiden lähtö näytti kiinnostavan myös pellolaisia, mutta eivät hekään osanneet tarkemmin sanoa, milloin pato puhkeaisi. Tapasimme kuitenkin erään miehen, joka oli sitä mieltä, että viimeistään seuraavana yönä rytinä alkaa ja hän vakuutteli meille, että se on näkemisen arvoista. ”Mutta älkää nukkuko yöllä, jos aiotte sen nähdä”, hän varoitteli. Niinpä jäimme Pelloon toiseksikin yöksi, ja nyt pysäköimme auton ja vaunun korkealle rantatörmälle, josta oli joelle hyvä näkyvyys. Katselimme vau-nun ikkunasta joelle yli puolen yön, mutta vähitellen alkoi nukuttaa ...

    Luulin nukahtaneeni vain hetken, kun heräsin kummalliseen kirskuvaan ääneen ja kuin murtuvan puun rysähdyksiin. En ymmärtänyt unenpöpperössä, mistä oli kysymys. Luulin, että lähelle oli tullut kolistelemaan joku kuorma-auto. Mutta myös Raili oli herännyt ja hän vilkaisi joelle. ”Jäät lähtevät!” Pomppasin pystyyn ja huomasin harmaassa kevätyössä, että koko joen jäämassa oli liikkeessä. Kummallinen ääni tulikin siitä, että paksut jäätelit työntyivät maalle ja kaatoivat paksuja puita. Toinen ääni, melkein kammottava sihinä, syntyi joessa vellovien jäälauttojen hangatessa toisiaan vasten. Kello oli tuolloin noin varttia vaille kaksi. Minulle oli siis käynyt juuri niin, josta minua oli edellisenä päivänä varoitettu, mutta ehkä kaikki ei ollut vielä menetetty.

     Kiskoin kiireesti vaatteita ympärilleni ja syöksyin videokameran kanssa ulos. Valokuvauskameralla ei kannattanut hämärässä yössä edes yrittää. Kuvasin hetken joen penkalta ja lähdin sitten etsimään autolla muita kuvauskohteita. Vaikka veljeni Veijo oli kertonut edel-lisenä päivänä, että jäiden lähtiessä kylän raitti on aina hetkessä täynnä väkeä, sain minä parhaaseen nukkuma-aikaan aamuyöllä ajella ja kuvailla ihan rauhassa. Ketään muuta ei näkynyt jalkeilla. Edellisenä päivänä valitsemieni mahdollisten havaintopaikkojen väli oli useita kilometrejä ja niiden välillä yöllä ajellessani rikoin luultavasti karkeasti nopeusrajoituksia. Vesi joessa oli noussut jo monta metriä, jolloin Pellojärvestä Tornionjokeen sillan alitse virtaava sivujoki muutti suuntaansa. Tornionjoen jäät syöksyivät voimakkaasti jytisten vasten siltapilareita ja  sillanaukko nieli valtavia jäälauttoja kiihtyvällä nopeudella. Sivujoki ja Pellojärvi täyttyivät Tornionjoen jäistä. Jäiden rauhallinen soljuminen pitkin paisunutta jokea ei tarjonnut kovin pitkään uutta kuvattavaa, mutta tunnelma oli unenomainen. Hiuksen hienosti valkenevassa aamuyössä kuului vain kaikkialta joelta kantautuva matala sihinä. Ohi vyöryvät jäälautat hioivat toisiaan ja osa lautoista pakkautui maalle, jolloin rantaan muodostui maalle juuttuneiden ja ohi kiitävien jäiden väliin voimakas hankaussauma. Jäät olivat riistäneet mukaansa jostakin rannalta veneen, joka poukkoili jäiden puristuksessa sinne tänne ja murskaantui lopulta jäiden väliin.

 Jäät ahtautuivat joen rannoille


      Palattuani aamun valjetessa vaunun luokse huomasin, että minun olisi pitänyt olla samaan aikaan myös siellä. Korkealle rantavallille oli ajautunut lähes metrin paksuisia ja monen neliömetrin levyisiä teräksensinisiä jäälohkareita toinen toisensa päälle. Nuo monen tonnin painoiset järkäleet olivat ruhjoneet alleen tukkipuun paksuisia puiden runkoja. Siitä olikin  siis aiheutunut meidät herättänyt jytinä, mutta kiireessäni ja hämärässä en ehtinyt havaita ihan leiripaikkamme vieressä tapahtuvaa luonnonnäytelmää. Vaikka vaunumme ja automme olivat ainakin kymmenen metriä normaalia joen pintaa korkeammalla ja useamman kymmenen metrin päässä rantatörmästä, vaunun luokse jäänyt Raili sanoi pelänneensä, että jäät nousevat uhkaamaan vaunuamme. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt.
     Muutama kilometri Pellon keskustan pohjoispuolella olevassa kapeikossa oli vesi noussut ennen jääpadon purkautumista paikallisen asukkaan kertoman mukaan noin viisi metriä, aivan joen partaalla tulvapadon suojassa olevan talon harjan korkeudelle. Käydessäni siellä tilanne oli kuitenkin jo ohi ja veden pinta oli laskeutunut normaaliin uomaansa. Millään ei ehtinyt kuvaamaan kaikkiin paikkoihin oikeaan aikaan, eikä välttämättä parhaisiin paikkoihin. Jatkoimme matkaa jokivartta Kolariin ja Muonioon. Tornionjoki oli sula jo lähelle Kolaria, mutta siitä eteenpäin vielä melkein umpijäässä. Kauempana joesta Kolarin ja Muonion välillä oli vielä lahes talvinen lumipeite.

 

   

(Päivitetty 9.2 2017)


©2018 Rauno Pelkosen kotisivut / KOTIMAASSA (6 alasivua) / Jäidenlähtö Tornionjoesta - suntuubi.com