Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

PIKAPATIKKAMATKA  KEVOLLE

    Taskulamppujen valosäilät leikkasivat Lapin sysimustaa pimeyttä. On­neksi ei tällä hetkellä satanut. Teltat löytyivät leiripaikalta, kuten oli sovittu. Meitä oli hemmoteltu, sillä edellä tulijat olivat niistä jo suurimman osan pystyttäneet. Olin istunut omassa autossa viisi tuntia ja torkkunut linja-autossa kahdeksan tuntia, kun saavuimme lauantaiaamuna kahden aikaan Kevon luonnonpuiston rajalle Karigasniemen tien varteen. Muutaman tunnin uni ennen kahden päivän patikointiretkeä Kevon kanjonille oli tarpeen.
    Aamu valkeni sateisena. Tarpeellisten järjestelyiden jälkeen koko linja-autollinen valokuvausväkeä työntyi neljänä ryhmänä polulle kohti Kevoa.Ruska oli alkamassa, mutta ei vielä parhaimmillaan. Kuvaushaluja vähensi vielä tihkusateen harmaus ja valon vähyys. Välillä satoi enemmänkin ja kuvausvälineitä oli varjeltava kastumiselta. Lisäksi rinkka painoi hartioita, kenkä hiersi jalkaa ja vesi valui pitkin selkää. Ruokatauon ajaksi riisuttiin märät vaatteet ja pukeuduttiin lämpimiin ja kuiviin. Matkan jatkuessa vaihdettiin taas märät vaatteet takaisin, etteivät kaikki vaatteet kastuisi. Aluksi ilkeältä tuntuvaa, mutta järkevää.
    Kiire joutua kanjonille ennen valon loppumista pidensi askelta. Jokainen kiven nupura tunturipaljakan reunaa viertävällä tiellä tuntui kumisaappaan ohuen pohjan läpi. Jotkut tarpoivat raskaissa maihinnoususaappaissa, jotkut taas lenkkareissa.
    Yöpymiseen varatulta leiripaikalta oli vielä kilometri kanjonin reunalle. Teltat oli kuitenkin pystytettävä ensin, ennen kuin pimeä yllättäisi. Telttakaverikseni olin saanut raahelaisen rehtorin, joka myös oli Minolta-miehiä. Kiire painoi päälle, sillä myös kanjonille olisi ehdittävä ennen pimeää. Kovin kivinen oli telttailualue, mutta ihmeekseni teltallemme löytyi hyvä paikka.

    Matkallamme kanjonille tuli joku vastaan.

    - Millainen se on ?

    - Ei sitä huomaamatta ohita !

    Äkkiä olimme reunalla, edessämme putous tyhjyyteen, jonka pohjalla kohisi valkoinen koski. Maisema avautui kohti pohjoista. Sitä ei voinut ymmärtää sanoista eikä kuvista, se oli nähtävä. Luonnonpuisto on suosittu retkeilykohde juuri tämän ainutlaatuisen kanjonimaisen rotkolaaksonsa vuoksi. Kanjoni on yli 40 km pitkä ja paikoin lähes 80 metriä syvä ja sen pohjalla virtaa Kevojoki.
    Vaikka valoa oli vähän, piti kuitenkin kuvata, olimmehan sitä varten tulleet. Muutamien hätäisesti lauottujen otosten jälkeen oli nähtävyys haikein mielin jätettävä tummentuvan hämärään.
    Yö tunturissa oli tuulinen ja sateinen. Teltta pysyi kuitenkin paikallaan, olihan sen painona kaksi miestä. Puoliuntuvamakuupussi oli lämmin ja jäkälämatto pehmeä. Aamulla kiskottiin märät sukat ja kengät jalkoihin, toimitettiin aamuaskareet ja paluumatka alkoi yhtä sateisessa säässä.
     Hyvin  Savostakin ehti pidennetyn viikonlopun aikana Kevolla käydä, kun ei pelännyt kaksi kertaa yli puolen vuorokauden autossa istumista, muutaman tunnin nukkumista ja 40 kilometrin kävelyä.

 

(Päivitetty 11.2.2017)

 


©2018 Rauno Pelkosen kotisivut / KOTIMAASSA (6 alasivua) / Kevon kanjonilla - suntuubi.com