Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Jerusalem, Jerusalem, kaupunki ylhäinen ...

   Lokakuun toisen päivän iltana vuonna 2003 tiukkojen turvatarkastusten jälkeen kohosi koneemme Helsinki-Vantaan lentoasemalta yölliselle taivaalle kohti Tel Avivia aikataulustaan myöhässä, mutta saavutti pian lentokorkeutensa 9300 metriä ja kapteeni lupasi saavansa myötätuulen ansiosta aikataulun pian kiinni.
     Lensimme kapteenin ilmoituksen mukaan lähes luotisuoraan Tarton, Minskin, Odessan, Ankaran ja Larnakan yli kohti Tel Avivia. Välimeren yllä saimme ihailla koko taivaan valaisevaa salamointia poikkeuksellisesta katselukulmasta. Samalla ukonilma ravisteli konettamme niin, että meitä kehotettiin sulkemaan istuinvyömme. Meno olikin hetken aikaa kuin kivisellä tiellä rautakärryillä ajamista.

     Reilun neljän tunnin kuluttua, vähän ennen puoliyötä leyhähti Ben-Gurion-kentällä vastaamme leppoisa välimeren ilmasto. Sujuvasti suoritettujen muodollisuuksien jälkeen bussi kiidätti meidät lähellä Jerusalemia olevaan suomalaisten vapaaehtoisten perustamaan Jad Hashmonan lomakylään ja ehdimme vielä aamutuntien ajaksi nukkumaankin.
     Puhtaasti suomea ja hepreaa puhuva, nykyisin Varpaisjärvellä asuva oppaamme, arkeologin koulutuksen saanut "elävä Israelin historian oppikirja" Ariel Livson (Leevinpoika) selosti kahden päivän bussiretkillämme Raamatustakin tuttuja Jerusalemin nähtävyyksiä.
     Aamuvalossa  näin ensimmäisen kerran tuon vain kuusi prosenttia Suomen pinta-alasta olevan,  mutta väkiluvultaan parikymmentä prosenttia Suomea suuremman, Lähi-idän pikkujättiläisen pääkaupungin ympäristössä kumpuilevat harjanteet. Kalkkikivikukkuloille rakennetussa Israelin pääkaupungissa on noin 600 000 asukasta. Se jakautuu Vanhaan kaupunkiin, sitä itäpuolelta ympäröivään arabialaiseen Itä-Jerusalemiin ja uudenaikaiseen Länsi-Jerusalemiin. Jerusalem on 4000-vuotisen historiansa aikana tuhottu ja jälleenrakennettu 37 kertaa.

 

    Katukuva Länsi-Jerusalemissa oli varsin länsimainen. Pääkadut olivat leveitä ja autot uudennäköisiä. Liikennekäyttäytyminen oli kuitenkin sekä autoilla että jalankulkijoilla rohkeanpuoleista. Tarpeen vaatiessa autot pysähtyivät vilkasliikenteisilläkin kaduilla suoraan kadun reunaan, niin myös pikaisesti meidän bussimme, kun poistuimme autosta kadun vilinään, eikä pysäköintipaikkaa ollut sopivalla etäisyydellä. Seurauksena oli villi torvien soittaminen, mutta pian siihen tottui. Oppaamme kertoman ja myös omien havaintojemme mukaan ylinopeudet olivat yleisiä. Eräässä kaarteessa oli yksi sininen pikkuauto ”pysäköity” puolittain kaiteen päälle oikean puolen pyörät ilmassa, oikea kylki vinoittain kohti taivasta ja auton alta norui tumma öljyvana. Poliisi valvoi kuulema liikennettä, mutta harvassa poliisiautoja näkyi.
    Ihmisten pukeutuminen oli länsimaisen kirjavaa, mutta silloin tällöin joukosta erottui eri tavoin pukeutuneita naisia. Mieleeni jäi muun muassa kolmen nuoren ja iloisen naisen ryhmä, jotka olivat pukeutuneet tummaan peittävään vaatteeseen. Pään ja kaulan ympärille oli kiedottu suuri valkoinen huivi, mutta iloisesti hymyilevät kasvot olivat paljaina, eivätkä he näyttäneet yhtään arastelleen valokuvaamista, paremminkin päinvastoin.


Chagallen taidetta synagogassa

     Yksi käyntikohteemme Länsi-Jerusalemissa oli Hadassah-sairaalan synagoga, jonka ikkunoihin juutalainen taiteilija Marc Chagall  on maalannut Jaakobin siunauksen kahdelletoista pojalleen. Päin vastoin kuin kristillisissä kirkoissa miehet eivät saaneet mennä synagogaan paljain päin, vaan joilla ei ollut lakkia, panimme päähämme synagogan ovella olevasta kasasta kämmenen kokoisen lainalakin, kipan. Se pysyi juuri ja juuri päälaella, kun ei päätään paljon heilutellut, joten varovasti piti katsetta kohottaa synagogan kupoliin, kohti Chagallin maalaamia ikkunoita, että lakin putoaminen ei olisi aiheuttanut synagogan häpäisemistä.
     Kuusipäiväisen sodan aikana 1967 jordanialainen kranaatti oli rikkonut täysin yhden ikkunan ja vaurioittanut muutamia muita. Kun Chagallille oli asiasta valiteltu, oli hän sanonut: ”Huolehtikaa te siitä sodasta, minä huolehdin ikkunoista.” Sota kesti kuusi päivää, mutta ikkunoiden korjaus vei Chagallilta puolitoista vuotta. Myöhemmin noihin korvaamattoman arvokkaisiin ikkunoihin laitettiin ulkopuolelle luodinkestävät lasit. Valitettavasti noita ikkunamaalauksia ei ollut lupa valokuvata, enkä halunnut loukata suomenjuutalaista opastamme kuvaamalla niitä salaa, kuten myöhemmin jossakin muualla tein.
     Lähellä Hadassah-sairaalaa olevalla toisella kukkulalla sijaitseva Vainojen museo on perustettu lähes seitsemän miljoonan natsien vainoissa menehtyneen ja kaikkien niissä kärsineiden muistoksi.
     Museoalueelle on istutettu paljon Johanneksen leipäpuita niiden ulkomaalaisten kunniaksi, jotka vaaransivat ja monet uhrasivatkin henkensä juutalaisten puolesta. Eräässä museorakennuksessa palaa vainajien muistoksi ikuinen tuli ja sen edessä lattian alla on Auschwitsin keskitysleiristä tuotua tuhkaa. Yleisö ei saanut mennä lähelle tuota paikkaa, vaan valokuvatkin lähes pimeässä huoneessa piti ottaa parinkymmenen metrin päästä. Toisessa rakennuksessa oli eteishallissa on seinän korkuinen viisiosainen alumiinista valmistettu teos, joka kuvaa Auschwitsin kärsimyksiä ja rakennuksen sisällä olevan pitkän käytävän seinillä on valtavasti valokuvia vainottujen juutalaisten kärsimyksistä.
      Vaikuttavin paikka museossa on kuitenkin ehkä vainoissa kuolleiden lapsen muistorakennus, jonka pimeää käytävää valaisevat vain lukuisien peilien heijastamat kynttiläliekit, joista saa tähtitaivasta muistuttavan vaikutelman. Samalla luetaan jatkuvasti noiden puolentoista miljoonan lapsen nimiä ja syntymäpaikkoja.

 

                                                                                       Öljyvuorella


     Seuraavana päivänä kävimme muun muassa Öljyvuorella. Se  on ollut sekä juutalaisille että kristityille pyhä vuori tuhansia vuosia. Öljyvuorella kohtasivat havainnollisesti raamatullinen menneisyys ja nykyaika. Pian näet huomasimme, että Öljyvuori oli turistien suosimaa aluetta. Vaikka Israelissa käy näinä levottomina aikoina melkein vain ”hulluja suomalaisia”, olivat kaupustelijat valppaina ja sitä innokkaampia kilpailemaan keskenään turistien rahoista, kun turisteja oli vähän.
     Heti, kun automme pysähtyi, lonksutteli paikalle ja pysäköi mahalleen aivan auton eteen tottumattoman mielestä kummallisesti huojuen asteleva ”turistikameli” värikkäine satuloineen ja ajureineen - ja pian toinen. Kun poistuimme autosta, oli arvoesineet ja rahat parasta jättää autoon, ja kadulla meitä varoitettiin kaikkialla komeilevista kamelien ”miinoista”, että ne eivät kulkeutuisi jaloissamme autoon. Meitä kiinnosti kuitenkin enemmän Öljyvuoren rinteeltä leviävä panoraama kuin kaupustelijat. Kumarassa kepin kanssa kävelevä ja kättään ojenteleva vanhus herätti sääliämme, mutta rahathan olimme jättäneet autoon.
     Öljyvuoren rinteessä näimme 2600 vuotta vanhan ja edelleen käytössä olevan juutalaisten vanhimman ja tärkeimmän hautausmaan. Sen sijainti johtuu lähellä olevista Kidronin purosta ja temppelialueesta. Joelin kirjan mukaan Jumala kerää päivien lopulla kaikki kansat viimeiselle tuomiolle Kidronin laaksoon Juutalaiset ovat myös kautta aikojen uskoneet, että Öljyvuoren rinteeseen haudatuilla on ylösnousemuksessa etuoikeus.

     Kristityille Öljyvuori on pyhä, koska Jeesus oleskeli siellä yksin tai opetuslastensa kanssa paljon ja astui sieltä taivaaseen. Apostolien tekojen mukaanhan Jeesus astui taivaaseen vuorelta, joka oli sapatinmatkan (sapattina sallittu kävelymatka 1117 m kaupungin muurin ulkopuolella) päässä itään Jerusalemista. Öljyvuori on vähän yli kilometrin etäisyydellä Jerusalemin itäpuolella, joten mitään muuta mahdollista taivaaseenastumispaikkaa ei ole. Öljyvuoren tunnetuin nähtävyys onkin kahdeksankulmainen Taivaaseenastumisen kirkko. Se on rakennettu juuri kohtaan, johon on sapatinmatka Vanhan kaupungin muurista.
     Öljyvuoren alarinteellä näkyi Kaikkien kansojen kirkko ja Getsemanen puutarha. Lyhyen matkan päässä Getsemanea vastapäätä näkyi myös Vanhan kaupungin muurissa nykyiseltä nimeltään Kultainen portti ja portin takana Kultainen moskeija ja Pyhän haudan kirkko, maailman kristittyjen pyhin paikkaNäimme siis Öljyvuorelta samalla kertaa monia kolmen uskontokunnan, islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon pyhiä paikkoja.
     Kontrastina näille pyhille paikoille näkyi kaukana kaupungin yläpuolisella kukkulalla myös valkoinen suuri rakennus, jossa on nykyisin YK-joukkojen Lähi-idän päämaja. Kuten näinä aikoina hyvin tiedämme, eri uskontokunnat tarvitsevat sovittelijaa, jonka tehtävä on valitettavasti hyvin vaikeaa.

Laskeuduimme Öljyvuorelta alas ja menimme erääseen luolaan. Siellä himmeässä tunnelmavalaistuksessa näimme fransiskaanimunkin hiljentyneenä luolan nurkkauksessa. Paikka oli erittäin viihtyisä ja syvää rauhaa huokuva. Himmeä valo tuli taitavasti melkein näkymättömiin sijoitetuista lampuista ja kahdella valkoisella liinalla verhotulla pöydällä olevista punaisista ja valkoisista kynttilöistä. Luolan peräseinällä oli maalaus, jossa Jeesus seisoi väkijoukon keskellä ylöskohotetuin käsin. Sivuseinällä oli toinen maalaus.
     Jeesus ja opetuslapset olivat todennäköisesti saapuneet viimeisenä iltana aterialtaan Yläsalista tähän luolaan. Sieltä hän oli lähtenyt läheiseen Getsemanen puutarhaan, jossa hänet sitten vangittiin. Puutarhassa näimme ikivanhoja, jopa metrin paksuisia ja muurauksin tuettuja öljypuita, joiden uskotaan olevan  Jeesuksen ajalta. Tuohon öljypuutarhaan pääsy oli turisteilta estetty korkealla metalliaidalla, joten mekään emme päässeet kiskomaan kuorta matkamuistoksi. Kuvaamistahan aita ei estänyt, vaikka vähän hankaloitti.

                                                                          Arabialueella

     Kääntyessämme eräästä risteyksestä Itä-Jerusalemin arabikaupunginosaan huomasimme, että kapea katu oli täynnä ruuhkaan pysähtyneitä autoja - suuri osa Mersu-takseja. Autot olivat vierekkäisillä kaistoilla niin lähellä toisiaan, että kadun poikki olisi voinut kävellä pitkin autojen kattoja. Oikealta työntyi autojonon sekaan pienoisbussi ja torvet soivat eri äänilajeissa joka puolella vieläkin monipuolisemmin kuin juutalaisten kaupunginosissa. Kauempana edessäpäin näkyi vanhan kaupungin muuri ja Kultaisen moskeijan kupoli.
     Taisi olla arabien toripäivä, vai lieneekö heillä ollut siihen aikaan päivästä joka päivä toripäivä. Oikealla puolella paksujen palmujen alla istuskeli leppoisasti keskustelevia miesryhmiä. Ainakin yhdellä savusi suussa tupakantapainen tötterö, lieneekö ollut hasispiippu. Länsimaissa en ole huomannut tupakan noin savuavan.
     
Vähän matkan päässä edempänä oli kadun oikealla puolella oleva aukio täynnä ihmisiä ja tavaraa. Miehet olivat aivan länsimaisissa vaatteissa ja heitä oli enemmistö, mutta useimmilla naisilla  oli päässään tumma tai täysin valkea huivi. Eräs nuori äiti mustissa housuissaan ja kirjavassa puserossaan kiidätti musta tukka hulmuten arviolta noin viisivuotiasta lastaan kädellään kiinni pitäen aivan automme editse. Housupuvustaan päätellen lapsi oli poika, mutta pitkästä tukastaan päätellen tyttö. Toisessa kädessään äiti roikotti muovikassia. Äidin ja lapsen ilmeet olivat leppoiset, vaikka heidän piti jatkuvasti mutkitellen väistellä kadulla kulkevia ja torviaan soittavia autoja.
     Monen sadan metrin matkalla Vanhan kaupungin muurin ja kadun väli oli sullottu sikin sokin kaikenlaista tavaraa, enemmistönä erilaiset hedelmät ja vihannekset.  Kadun puoli oli yllättävän siisti verrattuna esimerkiksi suomalaiseen katuun vastaavassa tilanteessa, mutta jalkakäytävällä ja sen ulkopuolella oli kasoittain tyhjentyneitä pahvilaatikoita.
     Arabien käyttäytymisessä ei ollut havaittavissa minkäänlaista poikkeavuutta esimerkiksi minkä tahansa länsimaisen kaupungin torikansaan. Sain tästä näkymästä aivan toisenlaisen käsityksen juutalaisten ja arabien välisistä suhteista, kuin mitä länsimaiset tiedotusvälineet meille mielellään kertovat.


Vanhassa kaupungissa

     Vanhan kaupungin muurit rakennettiin vuonna 1541 monien aikaisempien muurinjätteiden päälle. Muuri on noin neljä kilometriä pitkä ja noin 12 metriä korkea. Siinä on kahdeksan porttia, joista yksi, Kultainen portti, on suljettu. Muurien sisällä asuu noin 30 000 ihmistä, suurin osa arabeja. Öljyvuorellekin selvästi näkyvät Aksa-moskeija ja Kalliomoskeija ovat koko islamin pyhimpiä paikkoja.
     Vähän matkan päässä aukesi eteemme sokkeloinen itämainen katukuva basaareineen. Korkeiden kivitalojen väliselle kadulle lankesi ylhäältä hyvä valo, josta kadun vaalea laattakivitys heijasti sen sopivasti varjoisille seinustoille. Näkymä oli valokuvaajan unelma.
     Kadulla liikkui asuista päätellen sekä paikallista väkeä että turisteja, vaikka ulkomaalaisten turistien määrä olikin näinä aikoina Israelissa vähäinen ja lähinnä suomalaisten varassa. Turistiksi saattoi päätellä ainakin pitkäpartaisen filttihattuisen miehen, jonka kaulassa killui kaksi kameraa ja samasta syystä hän varmaan päätteli turistiksi myös minut, kun ikuistin hänet muistikortille. Hänen perästään kävelevä valkeakaapuinen nainen oli taas ilmiselvästi paikallinen asukas, kuten myös punaisella mopollaan kaahaillut poika. Vielä taaempana oli miesjoukko, joista yksi oli melkein mustaihoinen.

     Kadun oikeassa reunassa istui levollisen näköisenä ohikulkijoita silmäilevä selvästi arabialaisittain pukeutunut keski-ikäinen mies. Hänellä oli harmaa kaapu ja päässä valkoinen niskan peittävä päähine sidottuna pään ympärille mustalla nauhalla. Muuten siististi ajelluilla kasvoilla oli ylähuulessa harmaa parta. Mies oli varsin sympaattisen näköinen ja jos meillä olisi ollut sama ymmärrettävä kieli, olisin mielelläni sanonut hänelle jonkin kohteliaisuuden. Mies oli luultavasti hänen takanaan olevan vaatekaupan omistaja, sillä sen lasisen etuseinän edessä avoimen oven ulkopuolella miehen tuolin vieressä oli kaunisvärisiä vaatteita täynnä oleva pöytä ja pöydän reunalla teräksisen näköinen muki, sisältäen arvattavasti jotakin huulten kostuketta.
     Kapean kävelykadun kummallakin reunalla oli pöytiä vieri vieressä ja useimmilla niistä varsin kauniin värisiä vaatteita, joillakin pöydillä muuta pikkutavaraa. Lisää muun muassa naisten ja lasten punaista, keltaista, sinistä ynnä muita värejä hehkuvia vaatteita riippui ripustimissaan myös avoimien ovien ja ikkunoiden sivuilla ja jopa kadun yli räystäästä toiseen  vedettyjen narujen varassa. Lähes sääliksi kävi kauppiaita, jotka joutuivat vain katselemaan ohi lipuvia harvoja turisteja. Eräällä kujalla istui tummansiniseen kaapuun ja mustaan huiviin pukeutunut musliminainen muutaman vuoden ikäisen valkoiseen puetun lapsensa kanssa ja kerjäsi ohikulkijoilta rahaa, jota oli kertynyt muutama kolikko.
     Nykyisin turistien ja pyhiinvaeltajien kulkema Via Dolorosa ei ole Jeesuksen aikainen, sillä se on rakennettu noin 750 vuotta sitten. Jeesuksen aikainen katutaso on paikasta riippuen 3-7 metriä nykyisen katutason alapuolella, joten aidosti emme voineet kävellä Jeesuksen jalanjäljissä, mutta kylläkin samoja katuja.

 

     Pienen käsityksen eri kansakuntien välisistä jännitteistä saimme lähestyessämme Länsimuuria, kun jouduimme kulkemaan metallinpaljastimen läpi. Tarkastuksella haluttiin estää mahdollisten aseiden vienti Länsimuurin seutuville, jota pidetään juutalaisten pyhimpänä paikkana maailmassa. Sitä sanotaan myös Itkumuuriksi, joka on ainoa paikka ennen Jerusalemin hävitystä olleesta kaupungista.
    Rukoilijat ovat yleensä ortodoksijuutalaisia, jotka pyrkivät noudattamaan kaikkia Mooseksen yli 600 käskyä. Se on vaikeaa, mutta vain heidän ansiostaan juutalaisuus on säilynyt ja pysynyt puhtaana ne 1900 vuotta, jonka juutalaiset ovat eläneet hajaantuneina ympäri maailmaa vainojenkin alla.
Musta puku on ortodoksijuutalaisille perinnettä Itä-Euroopasta. Hattu, rukousviitta ja poskikiharat ovat taas perinnettä autiomaaoloista. Juutalaiset rukoilevat kolme kertaa päivässä ja kolme kertaa viikossa he lukevat viittä Mooseksen kirjaa. Heille uskonto ja historia ovat samaa asiaa.
    Pyhä paikka Itkumuuri on myös kristityille ja muslimeille, joten paikkaan sisältyy monenlaisia jännitteitä. Lähestyessämme Itkumuuria oppaamme kehotti taas olemaan kuvaamatta, mutta rinnallani roikkui kamera ja käteni syyhysivät. Jo ennakolta meitä oli varoitettu shortseista ja muista vaatetukseen liittyvistä rajoituksista. Näimme tällä kertaa vain muutamia miehiä rukoilemassa muurin vasemmanpuoleisessa päässä. Naisten rukouspaikka on muurin oikeanpuoleisessa päässä, mutta nyt siellä ei naisia näkynyt.
     Rukoilijat olivat tavallisen näköisiä miehiä, joukossa nuoriakin, jopa poikia, tavallisissa arkiasuissaan, keskellä päätä mitättömän pieni  kipa. Tummansinisessä asussa oleva mies ja täysin valkohousuinen poika nojasivat käsillään muuriin, heidän lähellään vaaleahousuinen mies pitkähihainen vaalea paita päällään oleva mies suuteli muuria. Tuolilla istui ja luki mustapukuinen mies, jonka hartioita ja selkää peitti pitkä valkoinen vaate.
     Meillä miehillä on lupa mennä myös muurin vasemmanpuoleisen päädyn viereisestä ovesta avautuvaan tunneliin. Sisälle mennessämme kohtasimme muutamia arvostelevia silmäyksiä ja katseet kohdistuivat epäilevästi varsinkin kaulassani riippuvaan isolinssiseen kameraani. En malttanut olla käyttämättä kameraa, mutta vaikka sisällä oli hämärää, en tietenkään uskaltanut käyttää ainakaan salamaa. Säädin kameran vaivihkaa herkälle asetukselle ja automaattivalotukselle ja toivoin, että pitkä valotusaika ei aiheuta kovin epäteräviä kuvia. Lauoin tähtäämättä vyötäröltäni, mutta joku kuuli muuten täydellisessä hiljaisuudessa sulkimen hiljaisenkin äänen ja heristi sormeaan. Lopetin kuvaamisen, mutta en katsonut kuvaamisellani tehneeni heille mitään pahaa.


Kukonlaulun kirkko

     Vanhan kaupungin eteläpuolella olevan Siioninvuoren alueen yksi keskeisiä käyntikohteita oli Kukonlaulun kirkko, joka on yksi Jerusalemin kauneimmista kirkoista. Kirkon yleisväri on vaalea ja sen seinissä hohtaa värikkäitä Jeesuksen elämästä kertovia maalauksia. Kirkon pyöreämuotoisen pääkupolin huipulla olevan ristin päällä istuu laulava kukko. Myös viereisen kellotornin huipulla on risti. Kirkon portailta avautuu huikea näky Kidronin laakson yli vastapäätä olevalle Öljyvuorelle. Hieman siitä vasemmalle alas sijoittuu vajaan kilometrin päähän Golgata ja Kaikkien kansojen kirkko. Kirkon nimi tulee Jeesuksen kärsimishistorian tapahtumasta, kun Jeesus ennusti Pietarin kieltävän hänet kolme kertaa ja sitten laulaa kukko. Näinhän sitten kävi, kuten Jeesus oli ennustanut.

    Kirkko on yksi Jerusalemin uusimmista, sillä se on rakennettu vuonna 1934 paikalle, jolla uskotaan Jeesuksen aikana olleen ylipappi Kaifaan palatsi. Ennen nykyistä kirkkoa paikalla on ollut jo kolme aikaisempaa kirkkoa, jotka on kukin vuorollaan tuhottu.
     Menimme oppaan perässä kirkon alakerroksiin ja pian seisoimme kallioon louhitussa muinaisessa kuulustelusellissä. Täällä on kuulusteltu niitä, jotka poikkesivat ylipappien viitoittamalta tieltä. Jeesuksen aikanahan Jumalan pilkka rangaistiin kuolemalla. Näimme kivipenkit, joilla kuulusteltavat odottivat kahleitaan kalistellen vuoroaan. Pylväissä ja katossa on reikiä, joihin kahleet oli kiinnitetty. Näimme myös kaksi syvennystä, joissa toisessa oli viinietikka ja toisessa oliiviöljyä. Viinietikkaa käytettiin, jos haluttiin ruoskanhaavoja enemmän särkevän ja oliiviöljyä, jos haluttiin tuskia lieventää. Mooseksen lain mukaan ihmisille sai antaa enintään 40 ruoskaniskua, joten niitä määrättiin laskuvirheen varalta enintään 39 iskua.
    
Kirkon pihalla näkyi muinaisia kivisiä portaita, jotka johtivat Siinain vuorelta Getsemanen kautta Öljyvuorelle. Niitä portaita pitkin Jeesus oli luultavasti laskeutunut kiirastorstaina viimeisen aterian jälkeen Yläsalista Getsemaneen ja samoja portaita hänet oli luultavasti tuotu samana yönä vangittuna takaisin.
     Toisen päivän iltana kävimme vielä ihailemassa Öljyvuoren rinteeltä Jerusalemia yövalaistuksessaan ja paluumatkalla auto eräässä risteyksessä  pysähtyi keskelle katua. Kuljettajamme ei saanut autoa käyntiin, joten jouduimme palaamaan hotellille saman yhtiön toisella bussilla. Tämä bussikuski oli meidän omaan kuskiimme verrattuna hurja rämäpää, joka ajeli öisessä kaupungissa ”kurvit suoriksi”.  Aamulla oma automme kuitenkin odotteli meitä hotellin pihalla taas ajokunnossa.

 


©2018 Rauno Pelkosen kotisivut / MAAILMALLA (3 alasivua) / Jerusalem, Jerusalem ... - suntuubi.com