Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


"TAITAA TULLA TULIPALO"


     Tammikuussa 1968 oli erittäin kovat pakkaset, eikä vain Suomessa. Jopa Yhdysvalloissa menehtyi pakkasaallon kourissa 76 ihmistä.

     Kun yksi Juvan kunnan Lautealan koulun kolmesta opettajasta tuli joululomansa jälkeen kotinsa, hän ilmoitti, että hänen asunnossaan oli vesijohto jäätynyt. Ilmoitin siitä heti Juvan kunnantoimistoon ja kevätlukukauden ensimmäisen koulupäivän aamuna tulivat kunnasta hälytetyt työmiehet sulattelemaan sähkövirralla vesiputkia.

     Olin juuri lopettelemassa luokassani historian tuntia ja kello oli muutamaa minuuttia vaille kaksitoista, kun näin ikkunasta tummaa metsää vasten kaksi kummallista valonvälähdystä, aivan kuin salamanleimahduksia. Ne olivat verrattain kirkkaita, koska ne näkyivät keskellä kirkasta talvista päivää. En ehtinyt leimahduksia kauan ihmetellä, kun luokan ovelta kuului kova koputus. Toinen työmiehistä astui sisään ja sopersi hätäisesti, ”nyt taitaa tulla tulipalo”.

     Lopetin tunnin välittömästi ja komensin oppilaat ulos, mutta koska koulun puolella ei näkynyt välitöntä vaaraa, päätin ensin selvittää tilanteen, ja sitten hälyttää toisten luokkien opettajat ja oppilaat ulos. Ulkopuolellakaan ei näkynyt vielä mitään merkkejä tulesta, mutta kun menin asuntooni hälyttääkseni palokunnan, asunnossa oli jo savun hajua. Kuulin, että palokunta oli jo hälytetty ja Raili oli juuri pukemassa lapsia viedäkseen heidät läheiseen Kankkusen taloon siksi aikaa, kun paloa sammutetaan. Tunnit toisissakin luokissa olivat jo päättyneet ja kaikki oppilaat olivat jo pihalla.
     Samassa alkoi olohuoneen seinäpahvi mustua, seuraavassa silmänräpäyksessä tulikieleke puhkaisi sen ja ryntäsi pitkin seinää. Sieppasin eteisestä vaahtosammuttimen ja tyhjensin sen tulipesäkkeeseen ja siitä kohdasta tuli sammui. Sitten leimahti keittiön nurkassa ja sain sen sammumaan heittämällä siihen sangollisen vettä. Surkuttelimme, että kylläpä tulee paljon korjaamista ja siivoamista, kun seinäpahvit paloivat ja sammuttimen vaahto levisi pitkin lattiaa. Kun Raili lähti lasten kanssa ulos ja puki heitä vielä pihalla, olivat lapset tietysti kovin surkean näköisiä. Joku koululaisistakin tuli lohduttelemaan, että kyllä te vielä pääsette takaisin, kunhan palo saadaan sammumaan. Jukka oli vapissut Kankkuseen mennessään kovasti, osittain hänessä olleen kuumeen ja varmaan osittain myös järkytyksen vuoksi. Jukka ymmärsi jo paremmin asian vakavuuden kuin pikku veli Esko.

      Palo eteni ylä- ja alakerrosten välisessä osittain tyhjässä tilassa hirvittävällä nopeudella. Työmiehet yrittivät hakata yläkerroksen lattiaa kirveellä auki, että pääsisivät kastelemaan palopesäkkeitä, mutta se oli toivoton yritys. Lattiakin oli jo niin kuuma, että se poltti jalkoja kenkien läpi. Palokunnan hälyttämisen jälkeen hälytettiin apua myös lähitaloista niin kauan kuin meidän asunnossamme, jossa talon ainoa puhelin sijaitsi, voitiin olla. Savu alkoi näkyä naapuritaloihin ja paikalle kerääntyi väkeä lisää. Heidän avullaan saatiinkin suuri osa alakerran luokan kalustosta pelastetuksi ikkunoiden kautta. Minäkin loukkasin ikkunaa rikkoessani käteni, ja vaikka siitä vuoti aluksi verta ennen kuin se pakkasessa jähmettyi, en sitä pitkään aikaan edes huomannut.

     Erityisen paha asia oli, että koulun vanhempi arkisto, joka oli yläkerrassa, jäi tulen saaliiksi. Arkiston mukana meni muun muassa kaikki koulun historiasta kertova aineisto, muun muassa johtokuntien pöytäkirjat, koulun päiväkirjat ja entisten oppilaiden kansakoulun päästötodistusten jäljennökset. Vain käsiarkiston, joka oli asuntoni työhuoneessa, sain siepatuksi turvaan. Ensimmäisten sammuttajien joukossa saapui palopaikalle 66-vuotias koulun entinen taloudenhoitaja, joka tunsi talon hyvin, ja alkoi kantaa yläkerrassa olevien opettajien tavaroita ulos. Ahtaassa ja jyrkässä rappukäytävässä hänet yllätti toisesta asunnosta lyönyt tulenlieska, joka poltti hänen kätensä ja kulmakarvansa. Karvahattu ja vaatemytty suojasivat pahemmilta palovammoilta. Hän oli viimeinen palavasta talosta poistunut.
      Meidän asuntomme oli onnellisemmassa asemassa, kun se oli alakerrassa ja sieltä saatiinkin kyläläisten avustuksella pois paljon tavaraa. Hätäisesti kannoimme tavaroita, ja pääosan kalusteista saimmekin ulos. Sängyt, pöydät ja tuolit olivat helpoimpia kannettavia, mutta televisio ja radio olivat johtojensa vuoksi vaikeampia. Yksi tärkeistä pelastettavista oli melkein uusi automaattipesukone. Vaikein, mutta erityisen tärkeä pelastettava oli kuitenkin kirjahylly ja varsinkin sen sisältö. Kaapeissa oli korvaamattoman arvokkaat valokuvakansiot ja kodin asiakirjat.Niitä ei ehtinyt millään ruveta valikoimaan, vaan kaapit piti saada pelastetuksi kokonaisuudessaan. Hirmuisesta kiireestä huolimatta kirjahylly saatiinkin melko hyvin tyhjennetyksi, puretuksi ja kannetuksi ulos. Silloin osittain rikkoontuneesta kirjahyllystä on osa vieläkin käytössä. Pihalle muodostui pelastetuista tavaroista kaaosmainen kasa, jossa osa papereista ja kirjoista vaurioitui kosteudesta.

      Tässä kävi niin, kuten on usein kerrottu tulipalossa pelastettavien tavaroiden kohdalla käyvän. Pelastetaan se, mikä käteen sattuu, eikä sitä mikä olisi tärkeintä. Keittiön kuivauskaapista ja astiakaapista olisi palon alkuhetkillä voitu pelastaa aika paljon astioita. Ikkunaverhot, seinätaulut, astiat, muun muassa melko suuri määrä häälahjana saatuja hopealusikoita, osa kirjoja ja suurin osa vaatteita jäivät tulen saaliiksi.

      Erittäin suuri ja vaikeasti arvioitava vahinko tuli siinä, että kaikki siihen mennessä otetut tuhannet mustavalkonegatiivit ja kaikki kotona olleet näyttelykokoiset valokuvat kuten myös juuri ostamani uusi suurennuskoje tuhoutuivat. Vain muutama näyttelykierroksella ollut valokuva pelastui. Valokuvausharrastus piti aloittaa käytännöllisesti katsoen uudelleen. Kamera pelastui ja myöhemmin, kun muuta tehtävää palon roihutessa ei enää ollut, ehdin ottamaan palosta myös muutaman valokuvan. Korvaamaton vahinko oli myös se, että palossa tuhoutui kaikki seminaarin-aikainen kirjallinen ja muu tuotettu materiaali. Ne olivat perimmäisessä huoneessa erillisessä kirjahyllyssä ja osa yläkaapeissa. Niiden pelastamiseen ei jäänyt enää aikaa. Samoin paloivat kaikki kotiemme kanssa vilkkaassa kirjeenvaihdossa vuosien aikana saamamme kirjeet. Savu alkoi täyttää sakeana kaikki huoneet, eikä niihin uskaltanut enää mennä.
      Irtaimisto oli vakuutettu, mutta alle todellisen arvon. Tehdessäni myöhemmin vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiöön yritin luetella palaneen omaisuuden ja niiden arvon omantuntoni mukaan. Se tavara, jonka tilalle oli saatavissa uutta, oli suhteellisen helppo arvioida, mutta korvaamattomien menetettyjen negatiivien, valokuvien ja seminaariaikaisten töiden arviointi oli äärimmäisen vaikeaa. Vakuutusyhtiölle on annettava tunnustus siitä, että se uskoi myöhemmin tekemäni vahinkoilmoituksen ja hyväksyi tekemäni arviot.

      Niin kauan kuin rakennuksesta pystyi jotakin pelastamaan kaikki tapahtui kaaosmaisesti, kiihtyvällä nopeudella, hallitsemattomasti tilanteesta toiseen ajautuen. Kovasta pakkasesta huolimatta meidän automme sattui lähtemään käyntiin ja voitiin ajaa kauemmaksi, mutta toisen opettajan auto jouduttiin siirtämään turvaan työntämällä. Kyläläisiä oli tullut jo runsaasti paikalle, mutta tuli eteni rutikuivassa hirsirakennuksessa hirmuisella raivolla ja hyvin pian sisälle meneminen oli paksun savun ja kuumuuden vuoksi mahdotonta. Kun mitään ei ollut enää tehtävissä, jouduimme voimattomina ja järkyttyneinä katselemaan, mitä tapahtuu, kun hyvästä rengistä tulee huono isäntä.
      Vaikka huoneet olivat jo täynnä tulta ja savua, ei ulospäin näkynyt vielä paljon mitään. Niin kauan kuin ikkunat pysyivät ehjinä ja tuli pysyi sisällä, oli aavemaisen hiljaista. Vain ikkunoiden takaa loimahtelevat valon välähdykset kertoivat alkaneesta hirvittävästä tuhosta. Sitten alkoi eri puolilta rakennusta sitten tulvia pakkasilmaan mustaa kitkerää savua. Yläkerroksen ikkunalasit alkoivat paukahdella rikki ja ilmaa saatuaan palon raivo yltyi. Kellanpunaiset savunsekaiset lieskat löivät ikkuna-aukoista ulos, hamuilivat hetken tarttumapintaa ja alkoivat ahneesti nuoleskella ulkoseinää. Aavemaisen hiljaisuuden tilalle tuli nopeasti voimistuva kammottava humina ja rätinä. Valloilleen päässyt tuli nieli suunnattomasti happea ja siitä syntynyt valtava imu syöksi pelottavat pyörteiset tulenlieskat ja sakenevat savupilvet korkealle sinisille taivaalle. Muutaman minuutin kuluttua koko rakennus oli yhtenä tulimerenä.
       Palokunta oli saanut hälytyksen tasan kello kaksitoista, aivan palon alkuhetkillä. Ennen kuin se ehti talvikelillä yli kahdenkymmenen kilometrin päähän, ja varsinkin, kun se joutui vielä kiertämään erään poikittain tiellä olleen auton melkein ojan kautta, tuli oli jo tehnyt tehtävänsä. Valtava kuumuus höyrysti letkusta syöksyvän veden ennen kuin se ehti kohteeseensa. Pian loppui vesikin, sillä auton säiliö tyhjeni nopeasti eikä palokaivoa ei ollut. Vaikka palokunta olisi ehtinyt ajoissakin, tuskin se olisi räjähdysmäiselle tulipalolle mitään mahtanut.

     Kuumuus ajoi sankaksi paisuneen ihmisjoukon kauemmaksi ja ihmisten tulipalon loimotuksen punaamilla kasvoilla vaihteli järkytys ja epäusko. Suurin osa heistä oli aikanaan käynyt tätä koulua. Osa oppilaista oli viety kouluautolla koteihinsa, mutta jotkut lähempänä asuvat olivat jääneet katselemaan koulunsa tuhoa. Koululaukut ja vaatteet olivat oppilailla mukana, mutta pulpeteissa ollut tavara jäi tulen saaliiksi. Järkyttyneinä tapahtumaa katselivat tietysti myös toiset opettajat, joiden melkein koko irtain omaisuus humisi taivaalle. Nuorin opettaja oli juuri äskettäin mennyt naimisiin ja heidänkin nuori kotinsa oli nyt tuhoutunut.
      Muutamassa tunnissa kaikki oli ohi. Iltahämärän lähestyessä alkoivat liekit vaimeta ja palokunta alkoi repiä pystyyn jääneitä seinien alaosia hajalleen helpottaakseen jälkisammutusta.

"Jäi meille ainakin tämä"

     Poikamme katselivat parinsadan metrin päästä naapurin ikkunasta koululta nousevaa hirmuista roihua. Vaimoni joutui kertomaan lapsille, että koti palaa ja rauhoittelemaan heitä mahdollisuuksiensa mukaan. Itsekin Raili, joka odotti aivan lähiaikoina kolmannen lapsemme syntymää, järkyttyi. Lasten kokemaa kauhua on vaikea kuvitella, eivätkä he ole osanneet siitä myöhemminkään paljoa kertoa.       Vasta iltamyöhällä minulla oli aikaa ajatella viimeisillään kolmatta lastamma odottavaa vaimoani ja kahta poikaani  ja sitä, mihin seuraavana yönä päämme kallistaisimme. Tulipalosta pelastetut tavarat olivat pitkin koulun pihaa, perheeni oli evakossa naapurissa. Tavaramme saimme kantaa naapurimme kamariin varastoon, kunnes löytäisimme uuden asunnon, mutta mihin menisimme yöksi?
     Vasta nyt sain kuulla vaimoltani, että hän  oli jo päivällä soittanut kotiini Sulkavalle ja kertonut, mitä oli tapahtunut ja kysynyt, että saammeko tulla sinne yöksi. Toiseksi nuorin veljeni, tuolloin 17-vuotias,  oli vastannut puhelimeen, ja jäänyt hämmästyksissään sanattomaksi. Ehkä hän luuli ensin soittoa pilaksi. Vasta jonkin ajan kuluttua hän oli  kyennyt takellellen vastaamaan, että tietysti saatte tulla. Sen jälkeen kotonani oli kuunneltu tapahtuma radiouutisista ja koko perhe odotti meitä järkyttyneinä. Myöhään illalla lähdimme siis kotiini Sulkavalle.
     Kun saavuimme perille, laukaisi Pikku-Esko tilanteen puristamalla tiukasti kädessään tulipalon kuumuuden osittain kärventämää palloa ja sanomalla, että  ”jäi meille ainakin tämä”. Siinä taisi yhden ja toisen silmäkulma kostua. Onneksi meillä oli sellainen paikka, mihin saimme hädässä turvautua.


©2018 Rauno Pelkosen kotisivut / TAPAHTUMIA (2 alasivua) / "Taitaa tulla tulipalo" - suntuubi.com